Ei kaikki miehet, mutta aivan liian moni

Otsikko viittaa Naisjärjestöt Yhteistyössä ry:n teettämään tutkimukseen, jossa selvitettiin miesten asenteita naisiin kohdistuvaan väkivaltaan. Aihe on suomalaisessa kontekstissa rankka, sillä Suomi on Euroopan kärkimaita naisiin kohdistuvan väkivallan osalta. Tutkimuksen tulokset olivat yhtä lailla rankkoja, ja niistä käyty yhteiskunnallinen keskustelu välttämätöntä.

Tässä kolumnissa en keskity tutkimustulosten yksityiskohtiin, sillä prosentteja ja lukuja tärkeämpää on se, että emme kierrä tai mitätöi tätä keskustelua. Me emme voi väistää kipeitä asioita sillä verukkeella, että suurin osa miehistä ei syyllisty väkivaltaan tai epäasialliseen käytökseen. Emme voi jättää ongelmaa käsittelemättä, vaikka tilastointiin liittyisikin eroja. On tosiasia, että liian moni nainen joutuu pelkäämään niin kotona kuin kadullakin. Yhteiskuntamme on tässä suhteessa rikki ja meidän on kysyttävä: miksi?

Yhteiskunnassamme esiintyvän väkivallan taustalla on monenlaisia syitä ja kerrostumia. Olisi älyllisesti laiskaa ja jopa vaarallista yksinkertaistaa tai niputtaa niitä liikaa. Ilmiölle on kuitenkin aina syynsä ja niitä tarkastellessa on hyväksyttävä yksi kiistaton fakta: vain miehet voivat lopettaa miesten tekemän väkivallan ja muuttaa siihen liittyviä asenteita.

Meillä kaikilla on vastuu ensisijaisesti omasta toiminnastamme, mutta vastuu voi ulottua myös laajemmalle. Miesten on erityisesti uskallettava reflektoida omaa maailmaansa ja sen muutostarpeita. Onko miesten keskuudessa riittävästi tilaa herkkyydelle ja haavoittuvuudelle? Tarjoaako miesten maailma tarpeeksi terveitä roolimalleja, jotka viestittävät, ettei aina tarvitse olla kova ja määrätietoinen? Luommeko ympäristöä, jossa pojilla ja miehillä on turvallista kohdata epävarmuuksiaan ja puhua niistä?

Kulttuurimme ja kasvuympäristömme määrittyvät lopulta teoistamme. Se, miten toimimme, kertoo siitä, mitä pidämme miehekkäänä – ja mikä tärkeintä, mitä emme. Miehisyyden käsitteen kuuluu olla laaja.

Eräs perustavanlaatuinen rakenteellinen virhe liittyy siihen, miten väkivallan ja häirinnän ehkäisyä on usein lähestytty. Usein on pyritty suojelemaan tyttöjä ja naisia neuvomalla heitä olemaan käyttäytymättä "väärin" tai varomaan tiettyjä tilanteita. Tämä lähestymistapa on lähtökohtaisesti väärä, sillä se hyväksyy hiljaisesti sen, että joku kohdistaa heihin väkivaltaa. Ongelmaa ei voi ratkaista oireita välttelemällä – ongelma on korjattava juuriltaan.

Meidän on kasvatettava poikia niin, ettei väkivaltaa synny. On hylättävä asenne, jonka mukaan "pojat ovat poikia". Kasvatuksen ja kulttuurin on muututtava niin, että pojat oppivat, ettei väkivalta kuulu hyväksyttävään käyttäytymiseen missään tilanteessa.

Viime aikoina on puhuttu paljon siitä, että nuorten miesten arvot ovat siirtymässä konservatiivisempaan suuntaan. Yksi syy tähän ilmiöön on tasa-arvon etenemisen luoma epävarmuus. Jotkut miehet kokevat kehityksen olleen heille epäreilua. Tätä ajattelua vahvistavat misogynistiset sosiaalisen median hahmot, jotka tarjoavat yksinkertaisia ja usein vihamielisiä selityksiä ongelmiin. Feminismi, maahanmuutto tai ilmastonmuutos leimataan helposti syyllisiksi. Nämä helppoa viholliskuvaa rakentavat selitykset eivät ratkaise yhtään epäkohtaa – päinvastoin, ne luovat uusia.

Tämän kehityskulun on loputtava. Meidän on tarjottava nuorille miehille vaihtoehtoja, jotka tukevat tasapainoista ja tervettä mieheyttä, jossa tasa-arvo ei ole uhka, vaan mahdollisuus. Isänä ja päättäjänä koen olevani erityisessä vastuussa.

Lopuksi totean vielä, että miehekkäin asia mitä me miehet voimme tehdä, on väkivallan ja häirinnän lopettaminen.