06 Mar
Puhe lakko-oikeuden rajaamisesta

Arvoisa puhemies,

On kuvaavaa, että tämä lakko-oikeuden rajaaminen on hallituksen ensimmäinen varsinainen työelämäheikennys, joka tänne saliin tuodaan. Kun valta ja mandaatti johtaa Suomea on saavutettu monelta osin petetyillä vaalilupauksilla, on loogista ja demokratialle ominaista, että kansalaisyhteiskunta osoittaa mieltään laillisin keinoin. Ja on meidän kaikkien etu, että kansalla on mahdollisuus näin toimia ja vaikuttaa politiikkaan myös vaalien välillä. 

Nyt tämä kuitenkin halutaan estää ja kritiikkiä vaientaa, ja onkin pakko todeta, että tämä on hyvin poikkeuksellinen tapa toimia suomalaisessa yhteiskunnassa. Toimintatapa on toki ymmärrettävä kun kyselystä toiseen suurin osa kansasta vastustaa näitä heikennyksiä, mutta ei tätä silti hyväksyä voi.

Itse lakkojen määrä, erityisesti poliittisten, ei ole Suomessa mikään aito ongelma. Työmarkkinoillakin rauha on aina vaihtoehto, mikäli tahtoa sen rakentamiseksi vain löytyy. On kuitenkin selvää, ettei hallituksen valitulla sanelu-linjalla tällainen tila toteudu. Ja kun tällä esityksellä ei ole edes vaikutusta työllisyyteen tai kansantalouteen, niin aika hatarin perustein tässä nyt suomalaisten perusoikeuksia rajataan. 

Poliittisten lakkojen lisäksi hallituksen esitys kiristää oikeutta tukilakkoihin, joilla vahvemmin järjestäytyneet alat ovat kyenneet puolustamaan heikommassa asemassa olevia työntekijöitä. Näin toimii yhteiskunta, jossa eri osapuolilla on uskottava oikeus neuvotella. Tukilakolla on estetty esimerkiksi postinjakajien ja monien muiden pienipalkkaisten duunareiden työehtojen polkemista. 

Selväksi on käynyt, että solidaarisuus ei kuulu tämän hallituksen sanavarastoon. 

Arvoisa puhemies,

Täällä on usein toistettu, että kertokaa oma vaihtoehto että mitä sitten pitäisi tehdä? Noh, otetaan mallia vaikkapa Ruotsista siinä, että työntekijöiden asema yrityksissä on vahva ja työmarkkinaosapuolten välille on rakennettu luottamusta. Sillä on saatu lakot minimiin ja työmarkkinoille rauha, ei se niin vaikeaa ole. Ei siellä Ruotsissa esimerkiksi ole tällaista mekaanista tuntirajaa, jota hallitus nyt esittää, vaikka täälläkin on muuta annettu ymmärtää. 

Pelkään, että pohjoismaisen mallin romuttaminen ja sopimusyhteiskunnan hautaaminen ei tule johtamaan lakkojen vähentymiseen vaan niiden yleistymiseen. Tämä on harmi myös työntekijöille, joille lakko on aina viimesijainen keino. Suomi häviää, kun hallitus ohjaa meitä sopimisen tieltä vastakkainasettelun tielle. 

Hyvä hallitus, hyvä ministeri SatonenEtte te duunaria sakottamalla, kovistelemalla ja ulossulkemalla saavuta yhtäkään niistä tavoitteista, joita hallitusohjelmaan on kirjattu.

Kannatan edustaja Mäkysen tekemää epäluottamuslausetta.

Kommentit
* Sähköpostia ei julkaista verkkosivulla.